

Musiikki Amorphis
|
|||||||||||
Amorphis AMORPHIS SUOMEN KIERTUEELLE LOPPUVUODESTA 2025 Suomimetallin ehdoton kulmakivi Amorphis nähdään syksyllä 2025 kiertueella Suomessa. Borderland Tour 2025 starttaa Ikaalisista 5. joulukuuta ja jatkuu Kempeleen, Lappeenrannan, Kajaanin, Tampereen, Seinäjoen, Turun ja Lahden kautta Lohjalle. TuskaLivellä on kunnia esittää Tampereen Tavara-Aseman keikka 18.12.2025.
”Sormet syyhyää. Uusi Amorphis-levy on valmis ja mikä onkaan hienompaa kun päästä vihdoin soittamaan biisejä livenä. Loppuvuodesta kierretään Suomea, fokus uudessa albumissa ja tuotannossa, unohtamatta vanhoja klassikoita. Liput haltuun ja nähdään keikoilla!”, kommentoi Esa Holopainen (Amorphis). Suomalaisen raskaan musiikin suurlähettiläs Amorphis valmistautuu parhaillaan julkaisemaan uutta musiikkia; uusi single Light & Shadow julkaistaan 6. kesäkuuta 2025. Läsnäolevista ja sielun ytimeen pureutuvista keikoistaan tunnetun yhtyeen omintakeinen, lyijynraskaasta kuolonmetallista progressiiviseen ilmaisuun ulottuva musiikillinen matka on puhutellut faneja ja kriitikoita kautta maailman jo yli kolmen vuosikymmenen ajan. Amorphis on menestyksekkään uransa aikana julkaissut 14 pitkäsoittoa, joista viimeisin, mestariteokseksi ylistetty Halo (2022) palkittiin Emma-pystillä ilmestymisvuotensa parhaana metallialbumina. Helsinkiläisyhtye on vuosien saatossa huomioitu lukuisilla Emma-palkinnoilla muun muassa myös Vuoden Yhtye ja Vuoden Vienti kategorioissa. Eteispalvelu sisältyy lipun hintaan. Konsertti on seisova tapahtuma, istuimia hyvin rajoitetusti. Lipun hinta nousee Tiketissä tapahtumapäivänä ovien auetessa
ja myynti jatkuu verkkokaupassa ovien auettua, mikäli lippuja on
jäljellä. **** Tutustu Tavara-aseman turvallisemman tilan periaatteisiin. |
|||||||||||