event-415967 event-415967

Näyttelyt

Eanangiella - Maan kieli


Järjestäjä:Oulun taidemuseo
Paikka:Oulun taidemuseo
Osoite:Oulun kaupunki
Pääsymaksu:
Lähde:Museoliitto

Eanangiella - Maan kieli

Saamelaisen kulttuurin kestävyys ja kauneus nousevat pääosaan Oulun taidemuseon kokonaan haltuunsa ottavassa, laajassa näyttelyssä. Kulttuuri, saamen kielet ja hengellisyys ovat yhä elossa 400 vuotta kestäneen kolonialismin jälkeen. Vahvat siteet kytkevät ihmiset omaan kulttuuriinsa ja, kun on kyse alkuperäiskansasta, myös maihinsa.

Eanangiella – Maan kieli -näyttely on osa Oulun Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmaa. Näyttelyn kuraattorit ovat Inga-Wiktoria Påve, Fredrik Prost ja Áilu Valle, ja sen teemoja ovat esivanhemmat, muistojen polut, maailmojen välissä, maa, vihreä kolonialismi, hengellisyys ja elämän koristeet.

Näyttelyyn osallistuu noin 70 taiteilijaa ja duojária Saamenmaalta. Koettavissa on monimediaista nykytaidetta ja taidehistoriallisia teoksia, duodjia eli saamenkäsityötä eri sukupolvilta sekä äänimaisemia. Osana näyttelyä nähdään myös Sápmi Triennale -kiertonäyttelykokonaisuus, joka limittyy yhteen Eanangiellan ripustuksen kanssa.

Näyttelyn aikana saamelaisen kulttuurin rikkautta juhlistetaan runsaan oheisohjelman kautta. Luvassa on mm. musiikkia, työpajoja ja monikielisiä opastuksia. Näyttely suljetaan porrastetusti: yläkerta 19.4. ja pohjakerros 3.5.2026.

Näyttelyssä nähdään myös teoksia ja esineitä seuraavista kokoelmista: Saamelaismuseo Siida, Museo-Galleria Andreas Alariesto, Ruotsin tunturi- ja saamelaismuseo Ájtte ja RiddoDuottarMuseat – Sámi Dáiddamagasiidna (Norja).

Eanangiella – Maan kieli -näyttelyn päätoteuttaja on Oulun kulttuurisäätiö yhteistyössä Oulun taidemuseon kanssa. Näyttelyn yhteistyökumppaneita ovat Giellagas-instituutti (Oulun yliopisto) ja Oulu Sámit ry. Näyttelyn toteuttamista ovat tukeneet SKR – Suomen kulttuurirahasto ja Suomalais-norjalainen kulttuuri-instituutti FINNO.

Näyttely on osa Risku-kokonaisuutta, josta voit lukea lisää Oulu2026:n verkkosivuilta: https://oulu2026.eu/ohjelma/kulttuuriohjelma/risku/

Kommentoi tapahtumaa (0)