
|
Näyttelyt Elämäni eläimet
|
|||||||||||
|
Elämäni eläimet Luontotoimittaja ja kuvataiteilija Minna Pyykkö tallentaa maalauksiinsa erityisiä hetkiä luonnosta. Elämäni eläimet -näyttely koostuu akvarelleista, jotka muistuttavat, kuinka ihmiset ovat aina tarkkailleet ja tallentaneet luonnon ilmiöitä.â Kalliomaalauksista lähtien monet taiteilijat ovat olleet kiinnostuneita seuraamaan luontoa, ja useat suomalaiset säveltäjät ovat kuunnelleet mustarastaita, kuoveja, joutsenia, kurkia. Einar Englund totesi mustarastaasta, että siinäpä varsinainen säveltäjämestari. Luonnontieteellinen museo on Pyykölle paikkana erittäin tuttu: hän on viettänyt rakennuksessa paljon aikaa sekä opiskelijan että toimittajan roolissa. â Biologian opiskelijana olen seurannut täällä luentoja ja väitöstilaisuuksia surviaissääskistä hylkeisiin, kolmipiikkeihin ja lintujen lajintuntemukseen. Myöhemmin luontotoimittajana olen käynyt täällä lukemattomia kertoja tekemässä ohjelmia muun muassa linnuista, hyönteisistä, nisäkkäistä, kaloista. Täällä ovat työskennelleet myös monet luonnontutkijat, joiden työtä olen ihaillut ja joiden avulla olen päässyt yhä syvemmälle Suomen luonnon ihmeisiin. Tämä kaikki on varmasti vaikuttanut maalauksiini. Elämäni eläimet on esillä Luonnontieteellisen museon kahvilassa 14.4.â14.6.2026. Kahvilaan on vapaa pääsy. |
|||||||||||









