event-419581 event-419581

Musiikki

Teleks – Tuuli joka tarttuu siipiin


Järjestäjä:Auditorio Miilu
Paikka:Auditorio Miilu
Osoite:Miilutie 4
41900 Petäjävesi
Pääsymaksu:alk.22,50

Lähde:Tiketti

Teleks – Tuuli joka tarttuu siipiin

TELEKS – TUULI JOKA TARTTUU SIIPIIN

Vastikään uuden Juopunut-singlen julkaissut Teleks valmistautuu uuteen aikakauteen. Yhtye julkaisee tammikuussa 2026 uuden albumin Tuuli joka tarttuu siipiin, ja sen myötä Teleks lähtee kiertueelle ympäri Suomen. Kevään kiertue saa vauhtia jo loppuvuodesta, kun bändi suuntaa tien päälle soittamaan keikkoja etelästä pohjoiseen. Sekä syksyn että kevään konserteissa kuullaan tulevan albumin uusia kappaleita ja tietenkin Teleksin rakastetuimpia lauluja – kuten Siivet, Kotimatkalla, Tuulilasinnurkkaan, Tyttö joka katsoo merelle, Onnellisii loppuja ja Lukot sillankaiteeseen. Yli kahdenkymmenen vuoden ajan suomalaisia musiikinystäviä koskettanut Teleks on uudistunut ja löytänyt uuden soinnin. Nykyisin yhtye koostuu Pepe Johanssonista, Janne Rajalasta ja Sampo Haapaniemestä.

Teleks on kotimaisen popmusiikin klassikoiden tekijä, jonka laulut ovat soineet radioissa, automatkoilla, juhlissa ja laulukirjoissa – lauluja, jotka ovat kasvaneet sukupolvien yhteisiksi tarinoiksi. Näitä kappaleita voi hyvällä syyllä kutsua ikivihreiksi.



Esteettömyys:

Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä
Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä

Kommentoi tapahtumaa (0)