|
Elonkerjuu, Pihalla
ELONKERJUU - KAHDEN MAAILMAN VÄLISSÄ -LEVYNJULKAISUKEIKKA
Legendaarinen Elonkerjuu julkaisee toukokuussa uuden albumin nimeltä Kahden maailman välissä. Levyn julkaisua juhlistaakseen yhtye esiintyy pitkästä aikaa klubikeikalla pääkaupungin syrämmes, On the Rocksissa!
Elonkerjuu teki vuonna 2024 komean paluun päivitetyllä kokoonpanolla, kun solisti Juha Lagström saapui takaisin yhtyeen rivistöön. Keikoilla eturivissä seisovat myös jo pitkään kokoonpanossa ollut solisti ja viulisti Osku Ketola sekä kitaristeina tutut Simo Ralli sekä Lenni Paarma, joka siirtyi rumpujen takaa kitaran varteen.
Luvassa on takuuvarman energinen keikka sekä runsas hittiputki. Yhtye on myynyt urallaan kultaa, platinaa ja huikeat quatroplatinaa sekä pokannut lukuisia Emma-palkintoja.
Illan avaa Pihalla, joka on nuorista helsinkiläisistä muodostuva yhtye, jonka orgaaninen ja perinteitä kunnioittava tyyli ammentaa muun muassa perinteisen suomirockin ja bluesin soundeista.
Yhtyeen muusikot pyrkivät sävellyksiensä ja soittimiensa kautta välittämään kuuntelijalle monenlaista tunteiden kirjoa. Näin syntyy helposti lähestyttäviä ja tunnelmiltaan keskenään erisävyisiä kappaleita, joista yksi saattaa väkisinkin vääntää tanssijalan vipattamaan, kun taas toinen pakottaakin pysähtymään pieneksi hetkeksi. Vuonna 2024 yhtye julkaisi singlen Syvään uneen, ja tämän jälkeen he ovat työskennelleet uusien kappaleiden parissa, joista ollaan saatu tähän mennessä kuulla muun muassa Omenapuu. Kyseinen kappale sai suurta kiinnostusta esimerkiksi Tiktokissa jo ennen sen julkaisua.
Keikoilla yhtye on saanut erityisesti kiitosta vakuuttavasta esiintymisestään. Yhtye nähtiin alkuvuoden 2026 aikana lämppäämässä kaoottisesta rock-meiningistä ja tummansävyisistä lyriikoista tunnettua Aaro630:aa hänen albumikiertueellaan, johon sisältyi keikka muun muassa legendaarisella Tavastialla.
Pyysimme bändiläisiä kuvailemaan omin sanoin tunnelmia keikkailusta. He päättivät napata vastauksen TikTokkinsa kommenttikentästä: ”Nyt jätkät suihkun kautta parturiin ja työmaalle!”.
Varmista soittoajat keikkapäivänä On The Rocksin sivuilta: www.rocks.fi/tapahtumat
Liput ovelta 35 €, mikäli jäljellä.
Ovella peritään eteispalvelumaksu 3,80 €.
---
Saavustettavuus ja esteettömyys On The Rocksin tapahtumiin pääsee myös liikkumisen apuvälineillä. Tila ei ole täysin esteetön - tiloissa sijaitsee rappusia sekä kynnyksiä. Henkilökunta avustaa alakerran klubille pääsyssä hissin kautta. Avustaja pääsee tapahtumaan veloituksetta avustettavan kanssa samalla lipulla.
Katso tarkemmat tiedot: https://www.rocks.fi/info
Turvallisemman tilan periaatteet On the Rocks on sitoutunut järjestämään turvallisia tapahtumia. Lue lisää turvallisemman tilan periaatteista täältä.
|