
|
Musiikki Nenerchy (levyjulkkarit), Kirkkovene
|
|||||||||||
|
Nenerchy (levyjulkkarit), Kirkkovene Nenerchy julkaisee odotetun esikoisalbuminsa ja levyjulkkareita juhlitaan On The Rocksissa toukokuussa! Illan avaa pop-punk-yhtye Kirkkovene. Vuonna 2025 liveuransa aloittanut Nenerchy on lyhyessä ajassa noussut Suomalaisen vaihtoehtomusiikin yhdeksi kiinnostavimmaksi nimeksi, ja viimein on tullut aika esikoisalbumin julkaisulle. Prima bailarina -nimeä kantava debyyttipitkäsoitto julkaistaan toukokuussa 2026 ja julkkarikeikka tietysti legendaarisessa On The Rocksissa. Mukana show’ta tukemassa Suomi-Punk scenessä jo tiensä raivannut Kirkkovene. Nenerchy onkin värvännyt niin livebändinsä riveihin kuin tuottajatiimiinsä niin kovia tekijöitä, että liveshow pääsee taatusti kovimpienkin epäilijöiden ihon alle. Kirkkovene on vuonna 2019 perustettu alunperin cover -yhtyeenä, mutta on sittemmin panostanut pelkästään omaan tuotantoon, jota ”Kirkkis” onkin kerinnyt julkaisemaan jo neljän levyllisen verran. Vaikka covereiden julkaisu onkin jäänyt historiaan, kuuluvat ne kuitenkin vielä osaksi Kirkkoveneen showta. Varmista soittoajat keikkapäivänä On The Rocksin sivuilta: www.rocks.fi/tapahtumat Liput ovelta 23 €, mikäli jäljellä. Ovella peritään eteispalvelumaksu 3,80 €. --- Saavustettavuus ja esteettömyys |
|||||||||||









