event-443114 event-443114

Musiikki

Huora


Järjestäjä:G Livelab Tampere
Paikka:G Livelab Tampere
Osoite:Kirjastonpuisto
33100 Tampere
Pääsymaksu:alk.24,50

Lähde:Tiketti

Huora

Tampereen oma punkrock-jalokivi Huora käynnistää debyyttijulkaisunsa Kaikki uuniin -EP:n 10-vuotisjuhlavuoden etukenossa – missäpä muualla kuin kotikentällään. Keskiviikkona 24.6. Tampereen G Livelab täyttyy rajattomasta energiasta, kun bändi nähdään vuoden ainoalla klubikeikalla. 

Yhtye lähettää terveisiä keikalle saapuville: ”Vuoden ainoa klubikeikka tulee olemaan hikinen juhla! Luvassa on kestosuosikkien lisäksi vanhimpia makupaloja ja myös ensi vuonna ilmestyvän uuden levyn matskua. On erityisen virkistävää soittaa pitkästä aikaa Tampereella ja vieläpä intiimeissä puitteissa – saadaan korkata G Livelabin lauteet ensimmäistä kertaa! Lippujen hankinnan suhteen kannattanee olla ajoissa liikkeellä…”.

Huora-yhtyeen viimeisin täyspitkä albumi Neljä huolenaikaa ilmestyi keväällä 2024 ja saavutti peräti kolme Emma-ehdokkuutta. Parhaillaan uutta materiaalia valmisteleva bändi esiintyy tänä vuonna vain kahdesti: kesäkuussa Tampereen G Livelabissa ja Seinäjoen Provinssi-festivaaleilla. Energisistä keikoistaan ja tarttuvista, kantaaottavista biiseistään tunnettu Huora nousi yleisön tietoisuuteen vuonna 2016 julkaistun Kaikki uuniin -EP:n myötä. EP julkaistaan kesäkuussa ensimmäistä kertaa vinyylimuodossa, ekstraherkuilla varustettuna.

Facebook
Instagram
Twitter



Lipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun.

***

G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE

Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin Tampereen G Livelabin sivuilla.

***

Esteettömyys:

Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä
Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä
Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä
Tapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei

Katso tarkemmat esteettömyystiedot G Livelabin sivuilta.

Kommentoi tapahtumaa (0)