event-433716 event-433716

Musiikki

Rekami (levyjulkkarit)


Järjestäjä:Ääniwalli
Paikka:Ääniwalli
Osoite:Pälkäneentie 13
00510 Helsinki
Pääsymaksu:alk.20

Lähde:Tiketti

Rekami (levyjulkkarit)

Rekamin Pivot-levyjulkkarit Ääniwallissa pe 5. kesäkuuta!

Kotimaisen räpin pioneeri Rekami julkaisee keväällä 2026 uuden albuminsa Pivot. Levyjulkkareita juhlitaan Helsingin Ääniwallissa perjantaina 5. kesäkuuta.

Pivot on nimensä mukaisesti merkittävä käännekohta artistin uralla. Aiemmin Rekami on tuottanut albuminsa itse, nyt vastaavana tuottajana toimii Henri Lanz aka MGI. Laajaa arvostusta Suomen räp-piireissä nauttiva artisti tekee albumin myötä pivotin myös livepuolellaja lähtee soolokiertueelle - ensimmäistä kertaa urallaan.

"Albumia edeltäneet takaiskut elämässäni pistivät miettimään jäänkö tähän itkemään vai lähdenkö kyselemättä täysin uuteen suuntaan. Valitsin pivotin. Ennen oli tapana mennä aamukuudelta nukkumaan, nyt mä herään aamuviideltä ja olen kuudelta hommissa. Pivot tarkoittaa mulle sitä, että teen kaiken aiempaa paremmin, pienimpiäkin asioita myöten. Jokaisen bar ja biitin on oltava ykköskorista." -Rekami

Albumin ensimmäinen single Ringside julkaistiin 6. maaliskuuta. Nyrkkeilykehän ympärille sijoittuva kappale uhkuu undisputed champion -henkeä. Rekamin suvereenit räpit ja MGI:n tuottama biitti yhdistelevät reggae-vibaa tuhdisti hittaavaan hiphoppiin tavalla, jollaista Suomessa on harvoin kuultu. Ringside sämplää Raappanan kappaletta Vasikka.

Jyväskyläläinen Rekami on kotimaisen räpin pioneeri ja arvostetun KPC-kollektiivin perustajajäsen. Jo 2000-luvun alkuvuosina ensimmäiset julkaisunsa tehnyt artisti tunnetaan omaäänisenä ja erittäin tuotteliaana tekijänä, joka on julkaissut lukuisia soolo- ja yhteisalbumeita. Artistin edellinen pitkäsoitto Kortepohjakosketus
ilmestyi keväällä 2025. Rekami on tullut tunnetuksi omien kappaleidensa ohella muille artisteille tekemistään tuotannoista (mm. Gettomasa, Artifacts, Asa, Are, Stepa, Julma H, Pyrythekid, Redrama).



Liput ovelta 25 €, mikäli jäljellä.

Ovella peritään security fee 3,90 €

Tapahtumassa ei hyväksytä minkäänlaista syrjintää, häirintää tai väkivaltaa. Tutustu Ääniwallin turvallisuusohjeeseen: www.aaniwalli.fi/turvallisuus

Esteettömyys:
Ääniwalliin on esteetön kulku terassilla olevaa ramppia pitkin. Ääniwallissa on yksi inva-wc joka sijaitsee Room 1:n vessojen yhteydessä. Mikäli osallistut tapahtumaan Room 1+1:n puolella, ole yhteydessä henkilökuntaan, niin kulku wc-tilohin järjestetään. Avustaja pääsee tapahtumiin maksutta.

Kommentoi tapahtumaa (0)