
|
Musiikki, Muut Singa Open Air - NikoLa
|
|||||||||||
|
Singa Open Air - NikoLa Suomen suurin ulkoilmakaraoke, Singa Open Air, saapuu Coca-Cola Fan Zonelle! Kaikille avoin ja ilmainen tapahtuma tuo suomalaisten lempiharrastuksen karaoken sisätiloista ihmisten ilmoille joka lauantai! Singa Open Air:issä nähdään viikoittain vaihtuvia teemoja sekä vierailevia koko kansan tuntemia kasvoja karaokejuontajina vastaamassa tunnelmasta. Osallistumaan pääset ilmoittautumalla jonoon paikan päällä. Suosittelemme saapumaan ajoissa, sillä kaikkia laulutoiveita ei välttämättä ehditä toteuttamaan kahden tunnin karaoken aikana. Meille tärkeintä on fiilis, ei laulutaitosi, joten tule rohkeasti mukaan laulamaan sellaisena kuin olet. 27. kesäkuuta Pride viikolla tähtijuontajana nähdään dragartisti NikoLa Chike Ohanwen kanssa! Nikola on suomalaisen dragskenen tienraivaaja. Häntä on nähty ja kuultu niin televisiossa kuin radiossakin. Varsinainen multitalentti! Hän on myös kiertänyt Suomea yhdessä kollegoidensa kanssa Drag-leidit lavalla sekä Kuningattaret konserttisalikiertueilla. Poikkeuksellisen näistä teki se, että molemmissa esityksissä Drag kuningattaret lauloivat laulunsa itse omilla äänillään. NikoLa rakastaa laulamista ja fanittaa suunnattomasti suomalaisia naisartisteja. Slaavilaiset iskelmät, musikaalisävelmät sekä puhdas suomipoppi saavat tämän Queenin syttymään. Singa Open Air Karaoken aikataulu: 27.6. klo: 18-20 (Pride-viikko) NikoLa 4.7. klo: 15-17 Sara Chafak 11.7. klo: 18-20 Ramses II 18.7. klo: 20-22 Viivi Pumpanen Tervetuloa viihtymään! |
|||||||||||









