|
Nikki Hill (US)
Uudenajan Rock and Rollin kuningattareksi ja soul-sensaatioksi nimetty Nikki Hill saapuu kiertueellaan G Livelabiin heinäkuussa. Viime vuonna Nikki Hillin konsertti G Livelabissa myytiin loppuun hyvissä ajoin ennakkoon.
Sanotaan, että jos Tina Turnerilla ja Little Richardilla olisi tytär, jonka kasvattamiseen olisivat antaneet panoksensa myös James Brown ja Chuck Berry, tuloksena olisi Nikki Hill. Pohjois-Carolinan gospelkuorojen kasvattama Nikki onkin energinen esiintyjä, joka ottaa lavat haltuunsa lupaa kyselemättä.
Hill nousi laajempaan tietoisuuteen muutettuaan puolisonsa kitaristi Matt Hillin kanssa St. Louisiin. Live-esiintymiset niittivät mainetta aina Chicagoa myöten energisyytensä, omaperäisen soundinsa eikä vähiten Hillin lavakarisman ansiosta. Ensilevytyksensä "Here’s Nikki Hill" hän teki vuonna 2013 ja kiersi sen jälkeen yli 20 festivaaleilla ja lähes 200 tapahtumassa eri puolilla Yhdysvaltoja ja Eurooppaa.
Toisen albuminsa "Heavy Hearts Hard Fists" jälkeen Nikki on kiertänyt myös Australian, Intian ja Marokon lavoja. Meriittilistassa ovat myös esiintymiset Montreux'n ja Montereyn jazz-festivaaleilla sekä Byron Bayn blues-festivaaleilla. Uusimmalla levyllään "Feline Roots" (2018) Hill tekee kunniaa juurimusiikin ja rock'n’rollin pioneereille. Kappaleiden tunnelmat liikkuvat latautuneesta bluesista punk souliin ja herätyskokousgospelista rockabillyyn.
Facebook Instagram Twitter
Lipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun.
OPISKELIJALIPUT Mikäli tapahtuma ei ole loppuunmyyty, keikalle myydään opiskelijalippuja ovelta ennen konsertin alkua hintaan 30 € / kpl. Opiskelijalippuihin vaaditaan opiskelijakortti tai muu opiskelutodistus. Konsertti on ikärajaton. Kouluikäiselle alle 18-vuotiaalle lapselle voi hankkia myös opiskelijalipun ovelta, mikäli konsertti ei ole ennakkoon loppuunmyyty. Alle kouluikäiset pääsevät keikoille maksutta.
***
G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE
Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä.
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä Tapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
Katso tarkemmat esteettömyystiedot täältä.
|