event-443452 event-443452

Musiikki

Pyry Laakso


Järjestäjä:Tehdassaari
Paikka:Tehdassaari
Osoite:Souranderintie 2
37100 Nokia
Pääsymaksu:alk.12

Lähde:Tiketti

Pyry Laakso

Alun perin Pirkanmaalta lähtöisin oleva, mutta nykyään helsinkiläistynyt Pyry Laakso on artisti, jonka ääni on kypsynyt metallibändien solistina (mm. Mekanism) sekä klassisilla laulutunneilla. Monipuolinen tausta eri instrumenttien parissa sekä vuodet englanninkielisen rockmusiikin parissa ovat antaneet vahvan pohjan, mutta vasta keskittyminen popimpaan tyyliin sekä laulukielen vaihtaminen omaan äidinkieleen ovat luoneet artistin musiikkiin sen lopullisen, rehellisen ytimen. Tämä ”myöhäisherännyt” artisti hyödyntää kappaleissaan elämänkokemuksen mukana tuomaa syvyyttä, jota 37 vuoden ikä sekä perheellisen miehen arki ovat kerryttäneet.

Pyry Laakso on julkaissut uransa aikana useamman singlen, joista uusimpana viime vuonna ilmestynyt Sydän on tyhjillään. Kappale on kerännyt jo yli 80 000 striimiä Spotifyssa. TikTokissakin aktivoitunut artisti on myös kerännyt vuoden sisällä videoilleen jo satoja tuhansia näyttökertoja sekä yli 19 000 seuraajaa.

www | Spotify | Instagram



Liput ovelta 15 €, mikäli jäljellä.

***

Esteettömyys:

Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: ei
Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä
Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä

Kommentoi tapahtumaa (0)