|
Tabula Rasa
Tunnelmalliset keikkaillat jatkuvat Kirjaslammen lavalla kesällä 2026.
Vuonna 1972 perustettu ja kaksi albumia julkaissut Tabula Rasa on
yksi suomalaisen progressiivisen rockin suunnannäyttäjistä. Creamin,
Jethro Tullin, King Crimsonin ja Wigwamin jalanjäljistä oman soundinsa
rakentanut yhtye lopetti uransa Rakastatko vielä kun ilta -singleen,
joka on myös Tabula Rasan tunnetuin kappale.
Ajatus Tabula Rasan
paluusta ei ole aivan tuore, mutta asia konkretisoitui kitaristi Heikki
Silvennoisen muistokonsertissa toukokuussa 2025. Silvennoinen oli yksi
Tabula Rasan perustajajäsenistä, kuten myös nykyisessä kokoonpanossa
vaikuttavat basisti Tapio Suominen ja rumpali Asko Pakkanen. Heidän
lisäkseen lavalle nousevat bändin solistina jo Tabulan Rasan
ensimmäisessä versiossa toiminut Jukka Salmela, hänen tyttärensä laulaja
Anna-Greta Salmela, kosketinsoittaja Jorma Kahilainen, huilisti-urkuri
Markus Pajakkala ja kitaristi Kemmo Silvennoinen.
Kirjaslammen tunnelmallinen tanssilava sijaitsee luonnonkauniilla paikalla Mallasveden ja Kirjaslammen välissä, lähellä Valkeakosken kaupungin keskustaa.
Esteettömyys
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: Kyllä Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: Kyllä Tapahtumapaikalla on esteetön WC: Kyllä Tapahtumassa on pyörätuolikoroke: Kyllä
Lisätietoja esteettömyydestä voit tiedustella tapahtumatoimistolta 040 525 7177, info@musarit.fi
Liput ovelta 35 €, mikäli jäljellä.
|