
|
Musiikki Amenra (BE)
|
|||||||||||
|
Amenra (BE) SONIC RITES TUO AMENRAN TAVASTIALLE KEIKALLE ELOKUUSSA MAAILMAN INTENSIIVISIN LIVE-ESIINTYJÄ AMENRA TAVASTIALLE KEIKALLE Amenra on tunnettu erityisesti äärimmäisen intensiivisistä ja rituaalimaisista keikoista - heidän keikkansa ovatkin yleisesti tunnustetusti enemmän rituaaleja kuin keikkoja. Sooninen äänenpaine sekä dynamiikka, käsinkosketeltava tunnelma ja visuaalisuus tekevät Amenran esiintymisistä täydellisen omanlaatuisia ja kertaluontoisia kokemuksia, joita ei todellakaan muualla koe. Amenran musiikki on herkästä minimalistisuudesta äärimmäiseen murskaavuuteen - sen todellisessa merkityksessä - ulottuvaa extreme/post-metallin maailman kärkeä. Live-esiintymisten tunnelataus on niin käsittämättömän vahva, että sitä onkin verrattu makaaberisti, mutta onnistuneesti, hautajaisiin. Amenra on erittäin arvostettu ympäri maailman niin muusikoiden, kriitikoiden kuin yleisön keskuudessa. Yli 20 vuotisen uransa aikana Amenra on julkaissut useita merkkiteoksia ja heidän katalogiin kuuluukin mm. useita LP, EP, live- ja splittilevyjä. Esimerkiksi MASS -albumisarja, joka käsittelee rankkoja ja vahvoja aiheita, kuten suru ja kipu, sekä pitkäsoitto De Doorn (2021/2022). Heidän koko katalogiaan yhdistää hyvin vahvat tunnelmat, jonka taltiointiin tarvitaan ehdotonta taitoa, näkemystä ja jotain sanoin kuvaamatonta. Amenra ei ole vuosiin vieraillut Suomessa, ja nyt onkin täydellinen hetki sijoittaa itsensä Tavastialle sunnuntaina 9.8.2026. Heidän keikkansa tulee olemaan niin vahva, että se jättää jäljen jokaiseen heidät todistaneeseen. Suojaa kuulosi Tämän tapahtuman äänentasot ovat korkeat. Haluamme muistuttaa kaikkia kävijöitä huolehtimaan kuulonsuojauksesta koko tapahtuman ajan. Suosittelemme lämpimästi käyttämään korvatulppia tai muita kuulonsuojaimia. Oma kuulo on arvokas – pidetään siitä yhdessä huolta, jotta musiikista voi nauttia turvallisesti myös tulevaisuudessa. Korvatulppia voi ostaa baarista. Saavutettavuus Tavastian katutason kerros on esteetön. Sisäänkäynnillä on pieni kynnys, johon on saatavilla ramppi. Tilassa on esteetön wc-tila. Lue lisää saavutettavuudesta Tavastian sivuilta! Avustaja ei tarvitse erillistä lippua vaan pääsee avustettavan kanssa samalla normaalilipulla sisään. Esitäthän pyydettäessä EU:n vammaiskortin. Eteispalvelu Eteispalvelusta veloitamme 4 € per henkilö. Päällysvaatteet ja suuret laukut tulee jättää narikkaan turvallisuussyistä. Huomioithan, että pääsylipussa mainittu palvelumaksu tarkoittaa Tiketin lipunmyynnin palvelumaksua, eikä eteispalvelua paikan päällä. Turvallisuusohje Ympäristölippu Syömään tai lasilliselle ennen keikkaa? Tule Ravintola Ilvekseen! Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta. |
|||||||||||









