Suomen rakastetuin kesän päätösjuhla Festivaali julkaisee ensimmäiset artistinsa – Festivaali 2026 kahden päivän liput myynnissä nyt!
Tulevana kesänä jo viidettä kertaa Pyynikin idyllissä järjestettävä Festivaali keräsi viime kesänä Pyhäjärven ainutlaatuiseen miljööseen 11 000 kävijää. Kerta toisensa jälkeen loppuunmyyty boutique-festivaali on vakiinnuttanut asemansa kesän huumaavana päätöksenä, ja elokuun loppupuolella juhlittavaa yleisön suosikkia on kutsuttu jopa Suomen parhaaksi festivaaliksi.
Elokuussa Festivaalin lavalle nousee kotimaisen musiikin kirkkaimpia ja kiinnostavimpia nimiä. Mukana on uuden polven laulaja-lauluntekijä Antti Autio, jonka tarinallinen indie vetää kuulijan puoleensa ensimmäisistä sävelistä lähtien. Arppa, jonka energiset, yllätykselliset ja improvisaatiota säkenöivät keikat ovat jo itsessään käsite. Mukana ovat myös suuria tunteita kauniisti kanavoiva emma & matilda sekä räväkän persoonallisella otteellaan suomiräpin silmäkulmassa pilkehtivä good boys. Tuoretta tuulta tuo Helmi Marleena, jonka sydänsuru–indie osuu suoraan ytimiin. Jaakko Kulta kuljettaa yleisönsä sydänsuruista hurmokseen ja koko tunneskaalan halki.
Festivaali tunnetaan erityisesti intiimistä ja lämpimästä ilmapiiristään, luonnon ympäröimästä upeasta tapahtumapaikastaan, korkeatasoisista juoma- ja ruokapalveluistaan sekä ennen kaikkea monipuolisesta ja ajankohtaisesta esiintyjäkokoonpanostaan, joka yhdistää kiinnostavalla tavalla sekä mainstream- että indiemusiikin.
Tampereen ja kenties koko Suomen rakastetuin kesän päätösjuhla palaa Pyynikille elokuussa 2026. Vuosi toisensa jälkeen loppuunmyyty Festivaali valtaa jälleen Pyynikinharjun 21.–22.8.2026. Kahden päivän liput myynnissä nyt. Lippujen hinta nousee helmikuun julkistuksen yhteydessä.
FESTIVAALI 2026 ESIINTYJÄT: Antti Autio, Arppa, emma & matilda, good boys, Helmi Marleena, Jaakko Kulta
Loput Festivaalilla 2026 esiintymistä artisteista julkaistaan helmikuussa.
Festivaalin virallisena yhteistyökumppanina toimii UNITY Tampere ja Radio Helsinki. Varaa majoitus
ESTEETTÖMYYS Pyynikin Kesäteatterin ympäristössä sijaitseva tapahtuma-alue ei ole täysin esteetön nurmialueiden ja epätasaisen maaston vuoksi. Festivaalin alue on kokonaisuudessaan ulkotilaa, josta Pispalana tunnetun kakkoslavan alue on nurmikkoa ja Amphiteatterille vievä puistokäytävä on hiekkatie.
Pyynikki-nimeä kantava päälava sijaitsee täysin asfaltoidulla alueella. Päälavan edustalla on katsomokoroke, jonka välittömästä läheisyydestä löytyy Inva-WC. Myös jokaisella Festivaalin WC-alueella on Inva-WC.
Inva-asiakkaille järjestetään pysäköintipaikka P-alueelta tapahtuman läheisyydestä. Mikäli tarvitset autollesi inva-paikan, olethan yhteydessä sähköpostitse osoitteeseen: info@altagency.fi.
Avustajat pääsevät Festivaalille ilmaiseksi avustettavan seurassa. Avustajan on oltava mukana ranneketta vaihdettaessa, jolloin ranneke pystytään laittamaan molempien ranteeseen avustettavan lippua vastaan. Tarve avustajalle on todistettava vammaiskortilla / lääkärintodistuksella.