
|
Musiikki Sepultura (BRA)
|
|||||||||||
|
Sepultura (BRA) METALLIJÄTTI SEPULTURAN JÄÄHYVÄISKIERTUE SUOMEEN Brasilialainen metallimusiikin pioneeriyhtye Sepultura saapuu Suomeen elokuussa 2026. Bändin massiivinen jäähyväiskiertue nähdään Helsingin Tavastialla lauantaina 1. elokuuta ja keikan lipunmyynti käynnistyy torstaina 18. joulukuuta klo 11 Tiketissä. Yli 40 vuotta operoineesta Sepulturasta on uransa aikana muotoutunut yksi genrensä vaikutusvaltaisimmista bändeistä. Tuotannossaan laajasti muun muassa thrash- ja death-metalia yhdistelevä sekä brasilialaisesta musiikkiperinteestä lainaava yhtye on julkaissut vuosien varrella 15 toinen toistaan menestyksekkäämpää studioalbumia, sekä kiertänyt noin 80 maassa. Lukuisia palkintoja pokanneen yhtyeen tunnetuin albumi Roots on streamannut Spotifyssa tähän mennessä 150 miljoonaa kertaa. Mittava, jo alkuvuodesta 2024 alkanut jäähyväiskiertue Celebrating Life Through Death tekee kunniaa bändin musiikille ja sitoutuneille faneille ympäri maailman. Kiertueella yhtyettä on täydentänyt amerikkalainen 23-vuotias rumpalivirtuoosi Greyson Nekrutman. Tavastian-konsertti on viimeinen mahdollisuus kuulla Sepulturan genreään määritellyttä ja kansainvälisesti alakulttuuriinsa suuresti vaikuttanutta musiikkia livenä Suomessa. Saavutettavuus Tavastian katutason kerros on esteetön. Sisäänkäynnillä on pieni kynnys, johon on saatavilla ramppi. Tilassa on esteetön wc-tila. Lue lisää saavutettavuudesta Tavastian sivuilta! Avustaja ei tarvitse erillistä lippua vaan pääsee avustettavan kanssa samalla normaalilipulla sisään. Esitäthän pyydettäessä EU:n vammaiskortin. Eteispalvelu Eteispalvelusta veloitamme 4 € per henkilö. Päällysvaatteet ja suuret laukut tulee jättää narikkaan turvallisuussyistä. Huomioithan, että pääsylipussa mainittu palvelumaksu tarkoittaa Tiketin lipunmyynnin palvelumaksua, eikä eteispalvelua paikan päällä. Turvallisuusohje Syömään ennen keikkaa? Tule Ravintola Ilvekseen! Juomatarjoilut Haluatko nostaa keikkakäyntisi seuraavalle tasolle? Tilaa juotavaa ennakkoon ja minimoi jonotusaika baarissa! Voit noutaa juomasi suoraan noutopisteeltä pääesiintyjän esityksen alkamiseen saakka, minkä jälkeen noutamattomat juomat siirretään noudettavaksi aulabaarista. Juomatarjoiluiden myynti päättyy 2 tuntia ennen tapahtuman ovien aukeamista. Huomioithan, että ostot ovat lopullisia, emmekä hyvitä juomaostoja, jos et jostain syystä pääsekään keikalle. Keikan siirtyessä tai peruuntuessa Tavastia on erikseen yhteydessä juomia ostaneisiin asiakkaisiin. Tilaa juomatarjoilut keikalle ennakkoon täältä! Talon kuohuviinipullo: Talon valkoviinipullo: Talon rieslingpullo: Talon punaviinipullo: Talon parempi punaviinipullo: Olutkori: Lonkerokori: Makulonkerokori: Siiderikori: Yllättävissä tuotepuutoksissa pidätämme oikeuden korvata tuote vastaavalla tuotteella valikoimastamme Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta. Liput ovelta 75 €. |
|||||||||||









