Ambient-musiikin arvostetuimpiin nimiin kuuluva Loscil saapuu konsertoimaan Helsinkin ja G Livelabiin.
Loscil eli kanadalainen Scott Morgan on luonut elokuvallisen tunnelmallista äänimaisemaansa jo yli 20 vuoden ajan ja julkaissut musiikia arvostetulla Kranky-levymerkillä. Soonisia syvyyksiä luotaava musiikki kutsuu luokseen halauksen lailla, ja Loscilin konsertit herättävät ihastusta intensiivisen levollisella tunnelmallaan. Loistavalla äänentoistolla varustettu G Livelab on täydellinen keikkapaikka Loscilille.
Illan avaa Pietu Arvola, eräs kotimaisen kokeellisen musiikin nousevista merkkinimistä, jonka tuorein albumi Silmät sulaa (Puro Recordings) on sulattaa kuulijoiden sydämet henkilökohtaisella äänimaailmallaan.