
|
Musiikki Pintandwefall
|
|||||||||||
|
Pintandwefall Boss club ei kuole koskaan. Syvällä kytevä pinttiläisyys leviää kulttuuriimme Jussi-palkittujen elokuvien, uraauurtavien tutkimusten, suihkulähteidemonumenttien ja sukupolvia yhdistävien hittien muodossa. Joo, vaikka mitä levyjä ollaan ehitty tehdä. Keikkojakin on kuulkaas soiteltu! Kaikki on tullu meitä fanittamaan. Jengi on ihan että vieläkö Pintandwefall on olemassa? Uuh, milloin teitä näkee keikalla? Aah, koska kuulee uutta musaa? Bändi perustettiin keväällä 2006 Vantaan Vaskivuoren lukion opo-infossa, ja sekoiltiin tiemme loppumattomalle kiertueelle. Alkuvuodet oli intensiivisiä kun asuttiin treeniksellä, keikka-autossa ja kämppiksinä. Meidän juuret on kasvaneet umpisolmuun, ja versoillaan ties minne. Syyskuussa juhlitaan! Perjantaina 4.9.2026 supershow Tampereen G Livelabissa, ja heti perään lauantaina 5.9.2026 Helsingin Kuudennella Linjalla. Kannattaa ostaa liput ennakkoon, sillä meillä oli hirveä kalenterisota, että saatiin nämä sovittua! Ollaan äänitetty nelistään treeniksellä seuraavaa levyä. Kokonaisuuteen tulee uusien biisien lisäksi myös hyvää arkistodataa. Levy julkaistaan 2027. Sitten palataan julkaisukiertueen voimin lavoille. Niille, jotka ei ole meistä kuulleetkaan, tiedoksi: soitetaan englanniksi laulettua suht rokkibändimusaa. Kaikki laulaa, tekee biisejä ja vaihtelee soittimia. Ei olla hirveenä välitetty rokkibändiyden tai cooliuden säännöistä. Paljon stemmoja, ja ai hitto me ollaan livenä hyviä. Pintandwefall: Konsertissa on väliaika. Lipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun. Opiskelijalippuihin vaaditaan opiskelijakortti tai muu opiskelutodistus. ***
G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin Tampereen G Livelabin sivuilla. *** Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä Katso tarkemmat esteettömyystiedot G Livelabin sivuilta. |
|||||||||||









