
|
Musiikki Tohtori Getto
|
|||||||||||
|
Tohtori Getto Tohtori Gettoa on kuvailtu “KPC:n mysteerisimpinä jäsenenä”, joka on niittänyt kehuja erityisesti savuisista ja iskevistä riimeistään. Artisti on ollut mukana uransa alkutaipaleella Korstoraatio rap-ryhmässä, jonka jälkeen jatkoi kuitenkin musiikin tekemistä soolouralla. Memphis-soundin soihdunkantaja on tehnyt yhteistyötä muun muassa rap-konkareiden Gettomasan, Lauri Haavin, Krison ja Lytän kanssa. Tohtori Getto tunnetaan muun muassa miljoonia striimanneista tuplasingleistään GG Allin/Tohtori Getto, Koiramies/Joutsenmerkkijäbä sekä Yo!(kotibileet)/Tohtorin tarina. Artisti on tehnyt viime vuosina paljon yhteistyötä pitkään suomiräpin saralla vaikuttaneen Lytän kanssa. Vuoden 2020 lopussa modernin lähiöräpin keskeisimmät hahmot julkaisivat yhdessä albumin Lyttä & Tohtori Getto!!. Rap-kentällä paikkansa vakiinnuttanut kaksikko jatkoikin toivottua yhteistyötä toisen yhteisalbumin muodossa: maaliskuussa 2024 ilmestyi nykyräpin usein turhan geneerisestä massasta edukseen erottuva omakustannealbumi Kaks nimee. Tohtori Getto julkaisi tammikuussa 2026 ensimmäisen KEPEET MULLAT -nimeä kantava sooloalbuminsa, jolta saatiin singleirroituksina artistin soolotuotannon tyyliä mukailevat ADHD, Räppäri On Tyhmä ja Kepeet Mullat. Showtime 21:00 Lippu sisältää eteispalvelumaksun. Liput ovelta 22 €, mikäli jäljellä. |
|||||||||||









