
|
Musiikki Vilma Jää
|
|||||||||||
|
Vilma Jää Vilma Jää on musiikillinen kameleontti, joka liikkuu folkin, popin ja oopperan genrejen välillä. Musiikissaan hän yhdistää vuosisatoja vanhoja tarinoita elektroniseen musiikkiin ja käyttää perinteisiä suomalaisia laulutekniikoita. Soolotuotantojensa lisäksi näitä käytetään myös suomalaisen säveltäjän Kaija Saariahon viimeisessä oopperassa Innocence, missä artisti esittää merkittävää Marketan roolia. Vilma Jää on julkaissut odotetun toisen pop-albuminsa (Lördag) Loitsui ja Taikoi, jonka kappaleita on hiottu yhdessä Suomen kärkituottajien kanssa, mm. Jurek Reunamäki, Lauri “Halis” Halavaara, Kalifornia-Keke, Topi Kilpinen ja Mauri Syrjälä. Levyllä yhdistyy tarttuvat melodiat, moderni tuotanto ja Vilman tunnistettava vahva ääni. Näiden tuloksena on raikas ja kunnianhimoinen soundi, joka siirtyy myös live-esiintymisiin. Vilma Jää saapuu saapuu ensimmäistä kertaa Hämeenlinnaan. Showtime 21:00 Liput ovelta 26 €, mikäli jäljellä. |
|||||||||||









