
|
Musiikki Block of Flats, Shakals
|
|||||||||||
|
Block of Flats, Shakals Block of Flats esiintyy On The Rocksissa lokakuussa!
Block of Flats yhdistää musiikissaan metalliriffit, popin tarttuvimmat koukut, mielikuvitukselliset sovitukset sekä elektronisen soundin. Tämä moderni metalliyhtye on tunnettu erityisesti energisistä live-esiintymisistään, joita on nähty Suomen suurimmilla rock-festivaaleilla ja klubeilla ympäri Eurooppaa.
Heidän esikoisalbuminsa, No Hope For The Hopeless, julkaistiin loppuvuodesta 2023 ja ensimmäisistä sinkuista lähtien albumin kappaleet ovat jyllänneet radioissa ja kansainvälisillä soittolistoilla keräten kuunteiljoita Eurooppaa ja Yhdysvaltoja myöten. Bändi on Ranka Kustannuksen ja Backbone Managementin rosterissa, mikä on nostanut heidät Suomen kovimpien rock- ja metallinimien joukkoon (mm. Blind Channel, The Rasmus, VV). Syksyllä 2025 bändi suuntasi kuukauden mittaiselle Euroopan kiertueelle yhdessä The Rasmuksen kanssa.
Block of Flatsin toisen studioalbumin äänitykset ovat käynnissä, ja tuotantopuolelle mukaan on liittynyt suomalaisen metalliskenen kovimpia nimiä (Alex Mattsson, Niko Moilanen). Bändin tavoite on kirkas; nousta yhdeksi Suomen kiinnostavimmista rock-/metalliyhtyeistä. Illan avaa helsinkiläinen, brittivaikutteista indie-rockia soittava Shakals. Bändin soundin kulmakiviä ovat alusta asti olleet energisesti pörisevät kitarat sekä pumppaavat analogisynat. Varmista soittoajat keikkapäivänä On The Rocksin sivuilta: www.rocks.fi/tapahtumat Liput ovelta 20 €, mikäli jäljellä. Ovella peritään eteispalvelumaksu 3,80 €. --- Saavutettavuus ja esteettömyys Katso tarkemmat tiedot: https://www.rocks.fi/info Turvallisemman tilan periaatteet |
|||||||||||









