|
Flame Jazz: Beiggja (NOR/NLD)
Norjalais-hollantilainen Beiggja syntyi, kun neljä omaleimaista jazzmuusikkoa vetäytyi Norjan talviseen metsään mukanaan vain soittimensa, muutama musiikillinen idea sekä avoin mieli. Hiljaisuuden keskellä syntyi herkkä ja peloton yhteissoundi, joka tallentui yhtyeen debyyttialbumille Morning (HUBRO, 2025).
Beiggjan musiikissa pohjoismainen avaruus, melodinen herkkyys ja vapaa improvisaatio kietoutuvat saumattomasti yhteen. Kika Sprangersin ilmaisuvoimainen saksofonisoundi ja Kjetil Mulelidin lyyrinen pianismi löytävät vahvan perustan Mats Eilertsenin lämpimästä bassonsoitosta ja Per Oddvar Johansenin vivahteikkaasta rumpaloinnista. Yhtyeen musiikkia on kiitelty intensiivisestä läsnäolosta sekä kauneuden tavoittelusta, ja lopputulosta on kuvailtu “sielun balsamiksi”.
Kesällä 2025 Beiggja nousi ensimmäistä kertaa konserttilavoille kiertueella Alankomaissa ja hurmasi yleisön loppuunmyydyissä konserteissa muun muassa Bimhuisissa Amsterdamissa sekä Jazz in Duketown -festivaalilla. Yhtyeen debyyttialbumi Morning on saanut laajaa kansainvälistä huomiota, ja sitä on ylistetty eurooppalaisen jazzin hienovireiseksi helmeksi.
“This exquisite display of Nordic jazz is the dose of tranquility your day calls for” – Band Camp
Kika Sprangers – altto- ja sopraanosaksofonit Kjetil Mulelid – piano Mats Eilertsen – kontrabasso Per Oddvar Johansen – rummut
Lisätietoja: www.jazzcityturku.fi
Facebook / Instagram
Alennuslippuihin oikeutettavat kortit tarkistetaan ovella.
Lipunmyynti ovella alkaa klo 18:00. Showtime 19:00
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä
|