
|
Musiikki, Lasten tapahtumat Lapsuuden sankarit -juhlakiertue: Miljoonasade 40 vuotta
|
|||||||||||
|
Lapsuuden sankarit -juhlakiertue: Miljoonasade 40 vuotta “Hyvä lauluteksti on kuin sade. Se yllättää, virkistää ja puskee mutavyöryt liikkeelle. Tärkeintä on kuitenkin sateen ääni.” - Heikki SaloMiljoonasateen 40. juhlavuosi huipentuu syksyllä 2026 läpi Suomen kulkevaan Lapsuuden sankarit -juhlakiertueeseen. Nyt on aika koota tarttuvin ja koskettavin Miljoonasade-ohjelmisto ja esittää sitä täydellä sydämellä joka ilta. Muun muassa Marraskuu, 506 ikkunaa, Tulkoon rakkaus ja tietenkin Lapsuuden sankarille soivat, mutta mukaan mahtuu myös muutama hyvinkin tuore biisi. Miljoonasade ei ole nostalgiatribuutti itselleen, vaan elävä kokoonpano, joka haluaa antaa ihmisille sitä parasta, mitä se osaa tehdä: musiikkia, tarinoita, tunteita, elämyksiä. Tätä kaikkea suomirockin kruununjalokivi tarjoilee loka-marraskuussa ainutlaatuisilla areenoilla: luvassa on yhdeksäntoista keikkaa konserttisaleissa. “Että pystyy 40 vuotta rallittelemaan Suomen maanteillä ja viihdyttämään ihmisiä elääkseen, täytyy olla jonkinlainen poppamies, kai sen voi jo myöntää. Vuodet ovat vierineet, ja aina on soitettu. Kirjoitettu biisejä, rokattu ja luotu oma yleisö ja faniporukka. Tehty ihan oma juttu.” -Heikki Salo Miljoonasade 40 vuotta: Lapsuuden sankarit -juhlakiertue To 8.10. Klo 19 Kaukametsä/Kajaani Pe 9.10. Klo 19 Lentua-Sali/Kuhmo La 10.10. Klo 19 Musiikkikeskus/Kuopio Su 11.10. Klo 15 Mikaeli/Mikkeli To 15.10. Klo 19 Rauma-Sali/Rauma Pe 16.10. Klo 19 Promenadisali/Pori La 17.10. Klo 19 Tampere-talo/Tampere To 22.10. Klo 19 Sibelius-sali/Lahti Pe 23.10. Klo 19 Verkatehdas/Hämeenlinna La 24.10. Klo 19 Laurentiussali/Lohja To 5.11. Klo 19 Paviljonki/Jyväskylä Pe 6.11. Klo 19 Akustiikka/Ylivieska La 7.11. Klo 19 Snellman/Kokkola Su 8.11. Klo 15 Madetojan sali/Oulu Pe 13.11. Klo 19 Lappeenrantasali/Lappeenranta La 14.11. Klo 19 Järvenpää-talo/Järvenpää Su 15.11. Klo 15 Savoy/Helsinki To 19.11. Klo 19 Sellosali/Espoo Su 22.11. Klo 15 Logomo/Turku Kaikissa konserteissa on väliaika. Ovet avataan tunti ennen konsertin alkua. |
|||||||||||









