
|
Musiikki Maija Vilkkumaa
|
|||||||||||
|
Maija Vilkkumaa Maija Vilkkumaa lähtee syksyllä Karaoke-queen -levyjulkkarikiertueelle!Uutta kukoistuskauttaan elävä Maija Vilkkumaa julkaisee syksyllä 2026 yhdeksännen albuminsa Karaoke-queen. Albumin myötä Vilkkumaa lähtee upean yhtyeensä kanssa pitkälle levyjulkkarikiertueelle ympäri Suomen. "Karaoke-queen -albumini käsittelee raivoa, ja syksyn klubikiertueen keikat tulevat sen hengessä olemaan intensiivisiä ja raivokkaita. Tullaan yleisön iholle ja soitetaan niin kuin rockbändi soittaa: oikeesti, kiihkeesti ja riemukkaasti!" - Maija Vilkkumaa Tulevalta albumilta on julkaistu ennakkoon nimikkosingle 'Karaoke-queen' sekä tuoreimpana 15.5. julkaistu 'Oo mun kaa'. Vilkkumaa on yksi maamme arvostetuimmista laulaja-lauluntekijöistä. Hänet on palkittu viidellä Emma-patsaalla, Teosto-palkinnolla, Juha Vainio -palkinnolla sekä Suomi-palkinnolla. Kahdeksan studioalbumia julkaisseen Vilkkumaan tunnetuimpia hittejä ovat muun muassa Satumaa-tango, Totuutta ja tehtävää, Ingalsin Laura, Ei ja Viimeinen elämä. Liput ovelta 42 €, mikäli jäljellä. Sawohouse Undergroundin pääsylippu toimii nyt myös matkalippuna!Pääsylippu toimii myös joukkoliikennelippunasi, jolla voit matkustaa Vilkun busseissa. Tapahtumalipun QR-koodi käy matkalippuna Kuopion seudun joukkoliikenne Vilkussa. Matkustusoikeus aktivoituu lippuusi tapahtumapäivänä 3 tuntia ennen tapahtuman ovien avaamista, ja sen voimassaolo päättyy 6 tuntia ovien avaamisen jälkeen. Matkalippu sisältää myös mahdollisuuden linja-auton vaihtoon. Tapahtumalippusi voi olla missä muodossa tahansa (esimerkiksi PDF-lippuna, mobiililippuna tai paperisena lippuna) saadaksesi matkustusoikeuden. ***
|
|||||||||||









