
|
Musiikki Timo Kämäräinen
|
|||||||||||
|
Timo Kämäräinen Timo Kämäräinen on monipuolinen musiikintekijä, joka tunnetaan etenkin moniulotteisena kitaristinaTimo Kämäräinen on myös kirjoittanut paljon lauluja ja säveltänyt instrumentaalimusiikkia. Hän on uransa aikana toiminut monipuolisesti freelancerina tyylisuuntien ulottuessa aina rockista modernin jazzin kautta nykymusiikkiteoksiin isojen orkesterien kanssa. Kämäräinen on kirjoittanut musiikkia myös muille ja toiminut taiteellisena tuottajana useilla äänitteillä. Teatterimusiikkia hän on tehnyt muun muassa kolmeen Kristian Smedsin näytelmään. Viimeisin Kämäräisen teatteritöistä oli Suomen Kansallisteatterissa esitetty, ylistäviä arvioita kerännyt Samuli Reunasen ohjaus Hamlet, johon Kämäräinen sävelsi ja esitti musiikin. Musiikillisen panoksen lisäksi Kämäräinen näytteli Horation roolin. Hän on säveltänyt musiikkia myös elokuviin ja tv-sarjoihin. Laulu pelastaa on Timo Kämäräisen ensimmäinen omalla nimellä julkaistu suomenkielinen albumi Uusi albumi Laulu pelastaa julkaistiin 28.11.2025 Lördag-levy-yhtiön kautta. Albumilla Timo Kämäräinen nousee esiin artistina, laulajana sekä ajattoman ja kunnianhimoisen poplaulunkirjoittamisen taiturina. Esitys on anniskelukatsomon vuoksi kielletty alle 18-vuotiailta. Esityksen arvioitu kesto on n. 1 tunti ja siinä ei ole väliaikaa. Tuotanto: Kangasala-talo Lisäpalvelut Naulakkopalvelumaksu 2,50 € Ravintolan palvelut Tule virittäytymään illan tunnelmaan jo ennakkoon! Ravintolapalvelut avautuvat tuntia ennen konserttia. Tutustu Kulttuuriravintola Jalmarin palveluihin › Kimmo Pyykkö -taidemuseo Kangasala-talossa sijaitseva taidemuseo on avoinna konsertin alkuun saakka. Tutustu näyttelyihin › Saapuminen Kangasala-talo sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella ja meille saavut helposti myös bussilla, pyörällä tai kävellen! Lue lisää saapumisesta ja pysäköinnistä täältä › |
|||||||||||









