
|
Musiikki Tommi Lindell kumppaneineen
|
|||||||||||
|
Tommi Lindell kumppaneineen Perinteet kuuluvat jouluun, joten Lobbyn syyskauden päättää jo perinteeksi muodostunut JOULUN VÄRÄHTELYJÄ Perinnettä uudistamassa ja muokkaamassa tuttuun tapaan Tommi Lindell kumppaneineen. Ohjelma tarkentuu vielä joulun lähestyessä ja värähtelyn kasvaessa, mutta liput kannattaa ostaa jo nyt! Tommi Lindell on monipuolinen muusikko, säveltäjä, lauluntekijä, tuottaja, äänivelho ja taiteilija. Lindell täytti tänä kesänä 60 vuotta ja julkaisi sen kunniaksi 60 ennenjulkaisematonta kappalettaan. Tuottelias muusikko nähtiin 80- ja 90-luvulla Blueshakers- ja Rinneradio-yhtyeissä sekä televisiossa Frank Zappa Show ja Hotelli Sointu -ohjelmien tekijäkaartissa. Nykyään Lindell tunnetaan lukuisista omista projekteistaan. Myös teatterien lavat ja videotaide ovat vetäneet Lindelliä puoleensa. Liput ovelta 25 €, jos jäljellä. Lobby Myyrmäki on 60-paikkainen intiimi musiikkiklubi aivan Myyrmäen aseman tuntumassa. Paikalle pääset kätevästi monesta eri suunnasta bussilla, junalla tai omalla autolla. Helsingin keskustasta pääset reilussa vartissa paikan päälle AB-lipulla. Lobby Myyrmäki sijaitsee Myyrinpuhos-rakennuksen toisessa kerroksessa, sisäänkäynti A-rappuun sijaitsee Ravintola Topparin sekä Myyrmäen apteekin välimaastossa. Esteettömyys: |
|||||||||||









