|
Noora Louhimo
Noora Louhimo pe 9.4.2027 - Inner Goddess Spring Tour 2027
Noora Louhimo julkaisee uuden albuminsa keväällä 2027 ja juhlistaa 20-vuotista laulajan uraansa Inner Goddess -kevätkiertueellaan ympäri Suomen!
Louhimon maaliskuussa 2027 julkaistavalla albumilla teemana on voimaantuminen, elämänilo sekä rohkeus mennä kohti pelkoja ja unelmia. Nämä teemat ovat läsnä myös keikkalavoilla – tarjolla on musiikillisesti monipuolinen, ihmisläheinen ja iloa räiskyvä show, jossa Noora lennättää uskomattoman äänensä voimalla sinut uusiin sfääreihin.
Louhimon yhdessä kitaristi-tuottaja Samuli Erkkilän kanssa kirjoittama ja tuottama albumi on Louhimon ensimmäinen pop-albumi, jolla hän tekee selväksi monipuolisuutensa laulajana, artistina ja säveltäjänä. Albumi on herkullinen yhdistelmä nostalgiaa, moderniutta, voimaa, herkkyyttä ja täyttä mahtipontista Noora Louhimoa. Tämä jumalatarenergiaa ja voimaa uhkuva albumi ei jätä myöskään rock-musiikin ystäviä kylmäksi, sillä rock on aina vahvasti läsnä Louhimon musiikissa ja tekemisessä. Keikoilla kuullaan Louhimon uutta ja vanhaa tuotantoa sekä hänelle rakkaita kappaleita 20-vuotisen uransa varrelta kahdeksanhenkisen yhtyeensä säestyksellä. Lämpimästi tervetuloa!
Aikataulu: klo 20 ovet klo 22 showtime klo 00:30 valomerkki
Facebook
Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää.
Ryhmämyynti (yli 10hlö) info@rientolavierema.fi
Järjestäjä pidättää oikeuden muutoksiin.
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä Tapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: ei Tapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei Pyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: Kyllä. info@rientolavierema.fi
Kaikukortti Onko käytössäsi Kaikukortti ja olet hankkimassa sillä lippua Rientolan tapahtumiin? Kaikukortilla pääset hankkimaan lipun täältä.
|